torstaina, helmikuuta 12, 2004

12.2.2004

Aikansa kutakin... Niin ovat kaikki Cedan lapset lähteneet maailmalle. Herra Snellman muutti eilen. Onneksi silti sopivan tähän lähelle Vantaalle. Ensimmäinen yö oli mennyt mukavasti. Poitsu on kuin olisi jo pitempäänkin ollut omassa kodissana, hyvä niin. Nyt keskitytään Cedan kanssa edustustehtäviin. Ja myös pian on mm. Saran ja Sibbenkin aika esiintyä "julkisesti". Ja kun enemmän kevät koittaa alkaa varmaan useammalla pennulla myös Agility treenit.

Cherpin jengin touhuja ja kujeita voitte seurata aina tämän päiväkirjan kautta. Seuraavat pennut ovat suunnitteilla noin vuoden kuluttua.

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2004

4.2.2004

Kyllä se on oma ilonsa kun on vain yksi koira huushollissa. Nimittäin esim. käveleminen lumihangessa "kinttupolulla" kahden tempoilevan pinserin kanssa niin, että vastaan tulee joku hurtta fexissä vaatii jo akrobaatin taitoja ja lihasvoimaa tilanteesta kunnialla selviämiseksi. No, ei tämä pinserin pito aina näin vaikeaa ole - joskus vaan. :o) Nyt meidän perheessä kun on äiti Ceda ja poikansa Snellu = niin kauan kuin Snellu oman kodin löytää. Pitkäänhän minulla oli kolme aikuista koiraa ja hengissä selvittiin. Nyt on ollut pitkään, että totuin olemaan Cedan kanssa kahdestaan, että se oli niin ylellistä, että tämä pojan koltiainen vie oman energiansa.

tiistaina, helmikuuta 03, 2004

3.2.2004

Tällä viikolla (9.2.04)viimeisin pentueeni täyttää jo 4kk. Niin se aika vierähti... jälleen on Cedalla juoksu mutta tänä vuonna ei taideta pinseri vauvoja tehdä ei nyt eikä vielä kesälläkään. Mutta katsotaan mitä vuoden 2005 keväällä.

Herra Snellman vielä asustelee äitinsä kanssa. Mutta on sen verran iso "korsto" (säkä yli 40cm ja n.11kg), että nyt "joutaa" poika jo "äidin helmoista" pois ja omaa elämää rakentamaan.
Muutkin pennut ovat kasvaneet hyvin ja kuulumiset pentujen kehityksestä niin henkisesti kuin fyysisesti ovat olleet edistyviä sekä mukavia. Eli hyvää kuuluu koko sakille. Tietysti sitä ns. normaalia pinserin vilkkauden ihmettelyä ilmenee aina. Mutta myös sitä edistyksen ihastusta kun Pinseri alkaakin kuuntelemaan ja oppimaan. Ei pinseri ole tyhmä. Se on vaan niin viisas... Rokotukset alkavat olla pian kunnossa. Maaliskuun lopulla kokoonnutaan jälleen yhteen Hakunilan puistossa.

Ceda ehti aloittaa jälleen näyttelyssä käymisen eli edustusuran :o) Turussa oli Valioluokan nartuissa sai laatuarvostelun erinomainen ja sijoittui luokassa 2.sijalla. Myös musta uros Reetu Cherpin Massimo otti ensi askeleet näyttelykehässä pentuluokassa 7kk iässä. Sijoittui pennuissa uroksissa 2. sijalle ja sai hyvän arvostelun ulkoisista ominaisuuksista, jotka ovat tärkeitä asioita. Näyttelykokemus kehittyy ajan kanssa. Mutta sen voi kyllä sanoa, että Hanna oli tehnyt töitä Reetun kanssa eli Reetu ei nuoresta iästä huolimatta esiintynyt kuin "hutvelo" pentu vaan kuin nuori mies! Tampereella otetaan sitten uusiksi.