maanantaina, maaliskuuta 22, 2004

22.3.2004

Tulipa käytyä kääntymässä Tampereella sunnuntaina. On sitä koettu kylmiä ja öljyisiäkin näyttelytiloja, mutta tällä kertaa koettiin hikinen tunnelma sisätiloissa. Osaltaan senkään takia ei Cedaa enää melkein 4 tunnin odottelun jälkeen kiinnostanut esim. juosta kehässä.
Siinä hiki virtasi Reetun (Cherpin Massimo) emännälläkin kun esiintyivät viimeistä kertaa pentuluokassa. Onneksi näytöksestä lohkesi 2. sija ja kunniapalkinto. Reetun ensimmäinen ruusuke. Tästä on HYVÄ jatkaa. Reetu muutoin otti coolisti näyttelyn. Pötkötteli reilusti pitkin pituutta odottaen vuoroaan. Ceda sai erinomaisen maininnan mutta ei lötkön olemuksen vuoksi korkeammalle päässyt. Mutta näyttelyt otetaan aina yksi kerrallaan.

perjantaina, maaliskuuta 12, 2004

12.3.2004

Cherpin Black Sex Jack on saanut jälkeläisiä Mynämäelle Sini-Minin kenneliin 9.3.04. Värit Black & Tan

Ja sitten terveisiä hieman varttuneemmalta, mutta nuorekkaalta Cherpin pinseri tytöltä:
"Inkalta (Cherpin Follow Me Zelda) terveisiä. Se senkun nuortuu vaan. Ainakin energiaa riittää! Inkku oli luonani täällä Turussa Joulun alla, ja eräs nainen tuli lenkillä erikseen kysymään, että "minkäs ikäinen pikku pentu sulla oikeen onkaan?" Siinä sai sitten vastailla iloisena, että tällänen 5-vuotias... Inkalla on välillä kunnon meno päällä lenkillä. Varsinkin, jos on uudet paikat, eli tuttuja hajuja ei ole. Sillon kun ei ehdi muuta kun juosta puulta puulle merkkailemassa. Se on kyllä merkkailussa jopa uroksia parempi. Suorastaan vihaks pistää joskus lenkillä, kun joka hemmetin kohtaan pitäis muka pissiä :) Terveisin: Inka & Eeva, Turku/Pori suunnalta."

tiistaina, maaliskuuta 09, 2004

9.3.2004

S-pentueelle 5kk synttäri onnittelut!!!
Sara, Peppi, Senna, Sibbe, Joppe, Seri ja Snellu ovat pärjäilleet hienosti suuressa maailmassa. Rokotukset on lähes kaikilla hoidettu. Tällä hetkellä kulmahampaiden lähtöä seurataan, että niistäkään ei koituisi ongelmia. Peruskoulutusta ja tottumista vilkkaaseen pinseriin opiskellaan jokaisessa perheessä. Välillä voi otsa perheväellä rytistyä, mutta kutsumani pinserin ns. "pingispallo" -kohtaukset esim. ei kestä montaa minuuttia yhteen menoon... Ja kun oppii ajan kanssa lukemaan pinseriä ei tule turhaa hermoiltua. Uskokaa pois. Pinseri on vilkas ja välillä TODELLA vilkas! Mutta oikealle ihmiselle erittäin hyvä seuralainen - viisas, kaunis, oppivainen seuralainen!

Näillä hetkillä odotamme sukuumme lisää pinsereitä. Cherpin Black Sex Jack "Patrick" on tullut jälleen isäksi... Tästä iloisesta perheenlisäyksestä myöhemmin lisää.

maanantaina, maaliskuuta 01, 2004

1.3.2004

Sukulaistapahtumia:

Talvisessa säässä lähes kaikki viime juhannuksena syntyneet M-pentueen pennut tapasivat toisensa Hakunilan koirapuistossa. Isoksi ja aikuisen näköisiksi olivat pennut jo ehtineet. Ei hentoluustoista sakkia - EI ollenkaan! Mustalla Neralla oli ensimmäinen juoksu alkanut. Sen vuoksi paikalle saapui edustamaan vain emäntä Maarit ja isäntä Esa. Punaruskealla sijoistunartullani Amorella (Cherpin Mea Quella Amor) on sitä turpavärkkiäkin eli kuonoa. Ehkä joku päivä saamme siis tästä jälkeläisiä. Amorella on muuten omat kotisivut. Linkeistä löydät osoitteet hänen sivuilleen. Vaikuttaisi siltä, että tämä pentue on täysihampaista sakkia eikä rokotusoireitakaan ilmennyt. Eikä myöskään häntämutkia ole kenelläkään pennulla. Nämä asiat on hyviä uutisia rodun jatkoa ajatellen. Ja luonteetkin ovat reippaat ja rohkeat... kunhan omistajatkin ovat reippaita... :o)Oli mukava tavata. Keväällä tai kesällä sitten pidetään isompi sukukokous.

Tampereen Reetu (Cherpin Massimo) ei matkan vuoksi päässyt em. tapahtumaan, mutta oli tavannut oman isänsä Nasun Jyväskylässä. Oli ollut iloinen tapahtuma sekä lämmitti myös minunkin mieltä kun sain terveisiä, että myös Nasun omistaja Mirva oli tyytyväinen tähän jälkeläiseen. Reipas vahvaluustoinen uros. Värimerkkiä myöten kuin isänsä paitsi että poika Reetu on korkeampi ja näin ollen rotevampi. Sekä korvien asento on edustavampi... ;o)Saamme sivuille jossain vaiheessa kuvan isästä ja pojasta. Poikaa ja isää saa myös ihailla yhtä aikaa tulevassa Tampereen näyttelyssä maaliskuussa.