keskiviikkona, syyskuuta 29, 2004

29.9.2004

Vakavia mietteitä hyvästä asiasta:


Muun muassa australialaistutkijat ovat todenneet lemmikkien omistajien verenpaineen sekä veren kolesteroli- ja muiden rasva-arvojen olevan selvästi lemmikittömien arvoja parempia. Vahvimmat näytöt lemmikkiterapian tehosta on saatu koirista ja kissoista, koirat ovat osoittautuneet hieman kissaa terapeuttisemmiksi.


Pelkkä lemmikin läheisyys saa ihmisessä aikaan mitattavia fysiologisia muutoksia. Lemmikille ei tarvitse leperrellä eikä sitä tarvitse silittää, pelkkä läheisyys riittää rauhoittamaan. On jopa huomattu avioparien kinastelun loppuvan lyhyeen aina kun lemmikki on paikalla. Ihmiset ammentavat terveyttä lemmikin ehdottomasta ja kritiikittömästä kiintymyksestä. Karvainen kaveri on aina valmis kuuntelemaan, se ei tyrmää eikä kyseenalaista. Ja mikä parasta, ilo ja hyöty on molemminpuolinen: ihmiskontakti heijastuu myös lemmikin hyvinvointiin.

Tutkimuksissa on osoitettu, että silittely rauhoittaa koiraa ja laskee sen sydämen sykettä, samoin hoitajiensa paljon koskettelemilla kaneilla on vähemmän sydänsairauksia kuin hellittelyä vaille jääneillä lajitovereilla.

Lähde: Tohtori.fi Uutistoimitus - Lehdistötiedote, Tiede-lehti
(Artikkelit kokonaisuudessaan Tiede-lehdessä 4/2004.)