perjantaina, syyskuuta 23, 2005

Perjantai 23.9.2005

Saran pennut tosiaan siirtyivät keväälle 2006.
Ceda voi paksusti muuten vaan kotona. Hän esiintyy tv:ssä tässä syksyn aikana
ellen väärin muista niin viikolla noin 44 tai 45 Tiistai illalla. Tästä lisää jos vain muistan...

Brandy agility tähti asustelee vaihteeksi täällä etelässä oltuaankin Rovaniemen pakkasissa pitkän aikaa. Agility harrastus ei ole jäänyt kiitos innokkaan Veeran. Heillä on myös suunnitelmissa aloittaa uusi laji, koirajuoksu. Tällä lajilla oli joku hienompikin nimi, mutta en tietenkään muista.

Etusivulle on ilmestynyt tulevasta emosta kesäkuussa otettu kuva.
Kasvatit sivulle pentue-M tulee Cherpin Mercurystä piakkoin myöskin kuvia.

lauantaina, syyskuuta 10, 2005

LAUANTAI 10.9.

Seuraava pentue antaa odottaa ensi kevääseen. Rintamalla tapahtuu silti: Sara (tuleva äiti) sekä Sibelius "Sibbe" osallistuvat loppuvuoden näyttelyihin. Aikaisemmista pennuista Brandy asuu nykyisin Tapiolassa osallistuen aktiivisesti agilityyn sekä uuteen lajiin Crossing-juoksuun. Ja varmasti ensi vuonna Brandy näyttäytyy Veteraani kehässä. Ceda-äiti voi hyvin ja pitää lomaa mm. näyttelyistä kuten kasvattajakin. Rakkaat terveiset kaikille!!