tiistaina, lokakuuta 04, 2005

Tiistai 4.10.2005

Kasvatit linkkiin M-pentueen kohdalle Cherpin Mercury eli kotoisasti "Atte", hänen tietoihin on lisätty runsaasti pojasta uusia kuvia.
M-pentue täytti nyt 2-vuotta juhannuksena.
Olen erittäin iloinen, että M-pentueen kaksi pronssi poikaa on "säilynyt" hyvin eikä värihaalistuman mahdollista turkin huononemista tai iho-ongelmia ei ole esiintynyt. Rodussamme silloin tällöin ruskeasta voi tullakkin pronssi väri tai Black&Tan muodostuukin ns. siniseksi. Jälkimmäinen on huomattavasti vakavampi ilmiö. Eikä niitä ole viime vuosina tietääkseni jätetty syntyessään henkiinkään? Pronsseissa on esiintynyt selviytyjiä ja rohkeita omistajia jotka ovat ottaneet riskin ottaessaan pennun jolle voi tulla ongelmia. Ei tosiaankaan aina, mutta prossi värisen pennun ottajan pitää osata varautua ongelmiin.

Pinserissä ihan sen viisaan, vilkkaan, seurankipeäkin luonteen takia on tekemistä ilman em. ongelmiakin. Kasvattajalla on iso ja vastuullinen rooli sijoittaessaan/myydessään kasvattiaan uuteen kotiin. Että oikea rotu kohtaa oikeanlaisen omistajan/perheen.

Viime aikoina on tullut ilmi muussa koirarodussa ihan etelä-suomen alueella muutamakin ns. koiratehtailija. Se on erittäin, erittäin suuri harmillinen löytö. Koira on elävä, tunteva - ei mikään kauppatavara. Jos raha on ensimmäinen motivaatio tai ehto koiran myymiseen tai ostamiseen koiran voi unohtaa. Toinen huono motivaatio tehdä tai ostaa tietyllainen koira vain tietyn värin takia. Ainakin minun lähtökohdat kasvattajan roolissa ovat tällaisia.