Sivulle on lisätty uusia kuvia seuraavasta suomen muotovaliosta Cherpin Massimo "Reetu"
Kuulumisia muilta kasvateilta:
Cherpin Snellman "Snellu" asustelee Forssassa emäntänsä kanssa. Vietti oikein kunnon 2-v syntymäpäivät 9.10.2005. Paikalla oli koirakavereita ja taisi olla yksi kissakin. Lahjojakin tuotiin ja herkkuja syötiin.
Snellu saa ulkoilla päivittäin runsaasti, eikä ikäviä yksinolojaan tule paljoa kun emäntä on Snennun "kotiäiti" ja viettää uuden ystävänsä kanssa aikaa.
Snellu on nyt vuoden päivät asunut itsenäisesti.
Cherpin Follow me Zelda "Inka" tai kotoisesti Inkku on ns. kahden kodin koira. Emäntä asuu Turussa opiskelujen takia, mutta Porissa missä Inkku on asunut nuoruutensa on vallan mukava paikka asua, siellä kuulema
ruokahuolto pelaa erinomaisesti.
Ainoa "huono" puoli on Inkussa, että se on niin kaunis :o)
Ohikuljijat niin miellellään tekisi tuttavuutta, mutta Inkku on valikoiva seurustelija. Ei suinkaan tuhma tyttö ole, mutta ei kaikki ihmiset ole pop.
Eikä kaikkien höpinät ja paijailut innosta... Siispä silloin Inkku nuuskii
vain pensaita ja katselee taivaan pilviä...
Marraskuun lopulla F-pentueen edustajat täyttävät 7-vuotta.
Myös Cherpin French Kiss "Väkä" mennä porskuttaa. Pikku pentuna hänellä todettiin sydämen vasemman valtimon ahtuautuma. Nyt poika on tutkittu jo kaksi kertaa, mutta diagnooksien mukaan vakavaa vikaa pojassa ei ole.
Lääkkeitä ei tarvita, eikä liikunta ole hidasta. Tällainen vika on onneksi ns. lieviä sydämeen kohdistuvia vikoja. Ja koira voi hyvinkin elää normaalisti vanhaksi. Ainakin keski-ikäiseksi joka on saavutettu
kun 7-vuotta tulee "mittariin"
Cherpin Midnight Sun "Montza" (+140) sekä Cherpin Matzat (+155) ovat käyneet molemmat luonnetestissä hyvin tuloksin. Että M-pojilla on hermot kunnossa ja eiköhän emännätkin ole hyvin voipia vilkaan ja energisen pinserin seurassa.