Perjantai 1.9.2006
Pitkästä aikaa tervehdys kotisivulla kävijäni.
Teknisistä syistä en ole päässyt päivittämään kuulumisia.
Mutta tehdään se nyt tiivistettynä.
R-pentue on nyt n.4 ½ kuukauden ikäisiä. Useimmat ovat saaneet jo toisenkin nelosrokotteen (sis.penikka, parvo, maksatulehdus sekä kennelyskä), osa saanut myös jo Rabies rokotuksen.
Hienosti nyt minulla on ollut kaksi pentuetta ilman vakavia rokotusoireita: 9.10.2003 syntynyt S-pentue sekä 23.4.2006 syntynyt R-pentue. Rokotusoireet joita joillakin pinsereillä esiintyi oli vain apaattisuus yms. kyytabletti varuksi annettu ja hetkessä pentu on ollut aivan normaali itsensä. Kaikenlaiset oireet ovat onneksi on sellaisja, että tiedämme n.koska se tulee, mistä se tulee ja millaiset ovat oireet. Sekä, miten se on hoidettavissa. Onneksi vain harvat Pinserit saavat vakavia oireita, että joutuvat tiputukseen asti.
Itse kyllä suhtaudun edelleen tähän ns. vitsaukseen vakavasti ja vältän käyttämästä
allergia oireita saaneita yksilöitä tai, että jalostukseen käytettävän yksilön mistä pentueesta se on, että niillä on useita sisaruksia joilla on ollut vakavia oireita. Koska aika varmasti tämä on perinnöllinen vika. Tai ainakin jos oireita on ollut toisella jalostukseen käytetyllä se nostaa riskiä, että joku pentueesta saa oireita. Ja sehän on aivan varmasti riski tuleville pennuille, jos pentueen molemmat vanhemmat ovat reakoineet. Ihan lievä apaattisuus ei ole varsinaisesti oire tai ei ainakaan vakava sellainen. Mutta on hyvä, että pennun omistajat ovat tietoisia oireista ja osaavat toimia oikein ja ajoissa.
Jokainen 23.4.2006 R-pentueen omistajat voivat olla luottamuksellisesti minuun eli kasvattajaan yhteydessä. Ainakin kuulumisia on mukava kuulla kirjeitse, e-maililla: cherpin@pp.inet.fi tai puhelimitse: 0400-82 72 92
Seuraavat Cherpin pennut ovat suunnittelu vaiheessa. Vanhemmat on "valittu" ja jos kaikki käy hyvin on pentue ensi keväänä. Luovutus arviolta loppukesästä. Tästä pentueesta saat lisää lukea tältä kotisivultani sekä voit olla yhteydessä puhelimitse alkuvuodesta 2007.
Todennäköisesti olen Hyvinkäällä erikoisnäyttelyssä joten sielläkin voit tulla juttusille. Kuka olenkaan? Vilkaise yhteystiedot kohtaa niin näet sieltä minunkin kuvan :o)
Ja violetti on kennelin tunnusväri eli violetti paita tai liivi on mahdollisesti myös päälläni näyttelyissä/tapahtumissa.
Itselläni on R-pentueesta yksi narttu kotona nimeltään kotoisasti Mini eli Cherpin Rhapsody in Red eli suomeksi Punainen hurmio. Isoäitinsä Ceda kyllä välillä ja minä myös... tuumataan tytöstä, että se on melkeinpä punainen salama on se sen verran nopea...
Mini, että hänen urhea siskonsa Kira virallisesti Cherpin Renée olivat 11.-13.8. pidetyllä kesäleirillä Rymättylässä. Kyllä tytöillä oli hauskaa vaikka varsinaisiin treeneihin eivät voineet osallistua. Mini kyllä suoritti Agilityssä kolme kertaa putkesta menemisen ja alle 4 kk ikäisenä jo!
Siskonsa Kira on jo ehtinyt pitemmälle. Kiitos siitä reippaan isäntänsä :o)
Muistakin pennuista olen kuullut edistymisen askeleita. Ja omistajat joille useimmille tämä pinseri on ensimmäinen on myös oppinut pinserin olemusta ja sielun elämää.
Muistakaa vain jokainen pinsku käydä kerran viikossa ainakin sosiaalisissa tilanteissa, ettei teistä tule liian arkoja tai hämmästyneitä...
Ei, mutta nyt täytyy mennä seuraavia askareita suorittamaan.
Mukava, että kävit sivullammme, ja olemmehan Cherpin porukka myös verkkaisesti aktiivisia itse kukin.
