sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006
Usein murehditaan tulevia. Hermoillaan asioista,
jotka eivät loppujen lopuksi edes tapahtu.
Keskity nykyhetkeen, tulevaisuus pitää kyllä huolen itsestään.
Teille jokaiselle;
Tahdon toivoa onnekasta vuotta 2007
Lisäksi toivon sinulle:
* Kykyä ymmärtää toista ihmistä,
vaikka hän ei aina olisikaan samaa mieltä kuin sinä.
* Kykyä, että pystyt hyväksymään itsesi, sellaisena kuin olet.
* Kykyä nähdä tilanteissa ja kanssa ihmisissä myös hyvät puolet,
etkä aina niin usein vain pahaa.
keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006
28.12.2006
Uudenvuoden aattoa odotellessa täällä lumettomassa Vantaalla joulun jälkeenkin on meno mukavata. Ensin tietenkin kun Minillä alkoi juoksu niin luonnon mukaan se "tarttui" isoäiti Cedalle ja niin sitä sitten letkajenkka-leikkejä leikitään mukavasti edelleen.
Uudenvuoden aaton räiskettä, pauketta ja pamahduksia ei niin vaan hyvähermoinen koira pelkää, ellei sitä tieten tahtoen säikytetä.
Eniten koira pelkää sitä valojen räiskettä. Isoon paukkeeseen nyt reakoi ihminenkin itsekkin vaikka tietääkin mistä pauke johtuu.
Joten muistakaa niin nuoren koiran kuin kokeneenkin koiranne kanssa älkää lähtekö ulos kun pahin pauke on menossa. Kävelylenkkki kannattaa käydä viimeistään kuudelta illalla ja sitten pitää verhot kiinni juuri niiden välähdyksien takia ja sitten sisällä radiota tai televisota päällä, että pauke ei kuuluisi niin selvästi. Tietysti huolehtien, että em. radiosta tai tv:stä ei tule myöskään uudenvuoden juhlinnan räiskettä ja pauketta.
Ja ennen kaikkea ollaatte ihmiset itse rauhallisia.
Terve, sosiaalinen, hyvähermoinen pinseri ei vähästä säihähdä.

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006
lauantaina, joulukuuta 23, 2006
23.12.2006...pelkkää juhlaa...
Tänään lauantaina 23.12. täyttää R-pentue 8 kuukautta. Onnittelut kaikille ja jokaiselle yksitellen toivottelee Mummi-Ceda ja Kasvattaja-Päivi.
YKSI YÖ JOULUUN
...onhan jokaisen jouluinen toive laitettu eteenpäin?
Jouluna, kiltit lahjotaan...
keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006
20.12.2006 Keskiviikkona, mukavat terveiset pinseri Herra Snellmannilta
Uskolliset lukijani muistavatkin metkan pinseri pojan eli
Herra Snellman, kotoisasti Snellu.
Niin persoonallisen eloisaa silti leppoisaa ja sympaattista isoa pinseri poikaa saa hakea. Mutta yksi hyväkin riittää. Snellulla on ollut elämässään pieniä mutkia ja ylämäkiä, mutta aina on äiti-Ceda hänestä pitänyt ja kotiinsa tarvittaessa vastaanottanut. Muutamia jouluja takaperin vuonna 2003 Snellu oli urheasti selviytynyt juuri aatoksi kotiin leikkauksestakin vaikka ikää ei ollut pojalla kuin muutama kuukausi.
Mutta ei mitään niin suurta, ettei tämä poika siitä selviytyisi. Snellua jos ketä on rakastettu ja rakastetaan edelleen. Tällaiset pinserit ja heidän onnistunut elämä lämmittää kasvattajan sydäntä ja antaa myös voimia jaksaa jatkaa tätä joskus kivikoistakin kasvatustyötä.
Ohessa terveiset Snellulta ja reippaalta Emmi emännältä Vantaalta:
”Emäntä kirjoittelee tässä puolestani, koska itse makailen sängyllä emännän
lämmittämän kauratyynyn kanssa. Olen edelleen hiukan villi, mutta olen
kotiutunut hyvin ja rauhoittunut hiukan. Minulla on harrastuksena käydä emännän kanssa koirapuistossa kattelemassa tyttöjä ja leikkimässä poikien kanssa.. muuten nukun, lepäilen ja leikin kotona... Unohtamatta lempi harrastustani syömistä!! Koiran makkara ja riisi ovat herkkuruokaani!!
Emäntä välillä mukamas hermostuu minulle kun saatan tehdä tyhmyyksiä, mutta hän leppyy nopeasti ja saan nukkua hänen kainalossaan…”
”Olen myös oppinut paljon uusia asioita, jotka yleensä osaan, mutta satunnaisesti keskittymistäni häiritään enkä malta totella emäntää... Taitoihini kuuluu käskyt istu, maahan, paikka, anna tassu, vilkutus. Nyt harjoitellen kärsivällisyyttä, emäntä ottaa karkin avonaiseen käteen nenäni eteen, mutta saan ottaa sen vasta kun saan luvan. Emäntäkin voi hyvin ja odotellaan lunta, että olisi valoisampaa lenkkeillä. Minulla on kiva paksu takki, ettei palella kylmällä talvisäällä."
Mukavaa Joulua. Terveisin; Emmi ja Snellu
maanantaina, joulukuuta 18, 2006
JOULUKUUSSA TIISTAINA 19. PÄIVÄNÄ VUONNA 2006
Eikös ole ihanaa jouluun enää...
5
yötä
Onko ystävämme karvaiset kilttejä olleet?
Parasta mitä voit pinseri ystävällesi antaa on aika.
Vaikka rapsutellen sohvalla, pitkät ulkoilulenkit oli lunta tai ei.
Muistathan vain myös pinserin päälle vaatetta, villajumpperi (kuten minun tytöillä) tai muu mukava asuste. Ja sitten muistutan jälleen taas niistä heijastimista. Koirille saa hyviä heijastinliivejä. Samanlaisia saa itse omistajalle ja niitä perusheijastimia heilumaan takin helmaan. Koiran pantaan saa sellaisia vilkkuvia ns. heijastimia. Alkuilta hämärässä taajamassa tai kauempana on autoilijalla hankala ajaa, jos yht' äkkiä vain mustia hahmoja ylittää tietä tai kulkee tienvartta. Jouluna ollaan ja joulun jälkeenkin huomioivia rakkaitamme kohtaan.
perjantaina, joulukuuta 15, 2006
JOULUKUUSSA LAUANTAINA 16. PÄIVÄNÄ VUONNA 2006
Montako yötä on jouluun?
8
....Hissukseen odotellen joulun tuloa tahoillamme....
tiistaina, joulukuuta 12, 2006
12.12.2006 Tiistaina
Niin se aika vaan rientää jollainlailla eteenpäin?
Joulunaaton aatona R-pennut täyttävät 8kk.
Meitsin Mini (Cherpin Rhapsody in Red) on aloittanut ensimmäisen juoksunsa viime viikolla. Ihan oikeassa ns. aikataulussa eli n.7½ kk iässä. Vielä ei etsitä tytölle miestä :D
Ei pentuja ole todellakaan inhimillästä teettää alle 1 vuoden ikäsellä nartulla suomennettuna täysin pentukoiralla. Ei vahinkopentueena eikä todellakaan, että on esim. rahalle perso.
Minulla on kaikki omat kasvatti nartut kotona tai sijoituksessa juoksunsa aloittanut 7-9kk iässä mikä on mielestäni yleisin ja varmaan ns. terveen hyvin kehittyneen nartun aika aloittaa aikuistuminen?
Olen kuullut 4kk juoksuväleistä jotka varmasti on jonkun mielestä peräti rasittavia kun juoksut tulevat niin usein, sekä jos kyseessä on jalostusyksilöksi suunniteltu yksilö, ei voi olla varma mikä näistä 4kk välein tulevista juoksuista on se parhain vaihtoehto? Sen tietää jokainen jolla tälläinen em. narttu. Narttu voi tulla kantavaksi, mutta pentueen koko voi jäädä 1-2 pentuun. Poikkeus varmaan on, tuumaa joku. Ei kasvatustyö muutenkaan ole mustavalkoista.

lauantaina, joulukuuta 09, 2006
Joulukuun 10. päivä vuonna 2006 SUNNUNTAINA
ERITYISEN RAKKAAT ONNITTELUT B-PENTUEELLE!
10.12.1998 SYNTYI 5 MUSTAA JA 4 RUSKEAA PENTUA.
RUSKEISSA OLI AINUTLAATUISEN PUNAINEN TYTTÖ JOTA NIIN MONEEN PAIKKAAN HALUTTIIN, VIROA MYÖTEN, MUTTA MINULLE TYTTÖ JÄI, ONNEKSI.
Ihana hyvä luonteinen kaunis Ceda (Cherpin Bea Quella Ceda)
on S-pentueen äiti ja R-pentueen isoäiti.
Onneksi jalostusuunnitelmankin mukaan tästä hyvähermoisesta pentueesta on käytetty kahta urosta ja yhtä narttua. Ja näin saatu jatkoa pinseri rotuun yksilöitä jotka kantaa hyvääluontoa. Sekä perimää lähes täysin rokostusreaktioista säästymistä. Toivon, että voin edelleen kasvattaa pinsereitä jotka jatkavat pinserin alkuperäistä luonnetta ja mallia.
keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006
Joulukuun 7. päivä vuonna 2006
Terveisiä Canadasta Cherpin Anis Wild Rose ”Brandy” &
omistajalta Veeralta:
omistajalta Veeralta:
Ihan tänne Canadaan hyvää kuuluu! Brandy iloinen otus on edelleen. Kaikki luulevat sitä pennuksi mutta hämmästelevät kun kuulevat sen olevan
kymmenen vuotta! Pärjäilkää kaikki pinskut suomessa ja hyvää joulua !
Joulukuun 6. päivä vuonna 2006 ja Suomen 89 syntymäpäivä
Onnittelut itsenäiselle suomelle
Siniliput liehumaan. Voittamaton ystävyyden
ja rakkauden tunne
lämmittäköön rintaamme.
sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006
Joulukuun 3. päivä vuonna 2006
Mietitään asioita välillä:
Viisas mies sanoi kerran, että jos rahtilaiva osaisi ajatella ja tuntea, se ei koskaan irtautuisi laiturista. Se pelkäisi niitä tuhansia ja taas tuhansia aaltoja, jotka sen on kohdattava. Se pelkäisi laineiden suurta määrää, eikä edes huomaisi, että nehän on kohdattava vain yksi kerrallaan.Lähde: http://www.positiivarit.fi
perjantaina, joulukuuta 01, 2006
Joulukuun ensimäinen päivä vuonna 2006
23 aamua joulu aattoon !!
Toissapäivänä oli Helsingissä Senaatintorilla lemmikkien siunaus. Isä Mitro oli paikalla sekä suuri sankarimme Cherpin Redford eli kotoisesti Papu. Papukin siunattiin mutta se siunaus vesi ei ollut kovinkaan pop! "Mitä hitooo sä kaapu mies mun tekstiileille vettä heität!!??" Tuumas Papu. Olihan tapahtumassa kaikkea kivaa uusia tuttuja ja joitakin aikasemmin tavattuja.Kerrotaampa seuraavalla kerralla: mitä on "nenä treeni" ja miksi sukka katoaa tai sitten onkin kaksi sukkaa ja sitten kas kas onkin kaksi sukkaa, mutta toisesssa onkin reikä..... miksi....?
Lue uutiset pian uudelleen
niin saat tietää lisää Papun Ja Mininkin seikkailuista ja kepposista....